Tekoälyratkaisujen hyödyntäminen yrityksissä - esimerkkejä ja käytännön kokemuksia

Kuva
Tietoa ja tukea yrityksille tekoälyn soveltamiseen -julkaisu
Tekoälyn ja uusien teknologioiden hyödyntäminen on jo arkipäivää. Tekoäly tulee väistämättä kaikkialle ja tarjoaa valtavasti uusia mahdollisuuksia myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle ja kiertotalouteen. Innovatiivisia kokeiluja ja uusien asiakaslähtöisten sovellusten kehittämistä tarvitaan entistä enemmän. Erityisesti pk-yritykset tarvitsevat kuitenkin tukea sovelluskohteiden tunnistamiseen ja teknologioiden käyttöönottoon. LAB-ammattikorkeakoulun Tekoälypaja-hankkeen kokoama Tietoa ja tukea yrityksille tekoälyn soveltamiseen -julkaisu välittää tietoa erilaisista tekoälyyn ja sensoriteknologiaan pohjautuvista ratkaisuista kiertotalouden ja hyvinvoinnin aloilla.

LAB-ammattikorkeakoulun Tekoälypaja-hankkeen tavoitteena oli mm. kehittää tekoälysovelluksiin ja muuhun uuteen teknologiaan liittyviä ratkaisuja ja jakaa niihin perustuvaa käyttö- ja kokemustietoa erityisesti yritysten hyödynnettäväksi. Tietoa ja tukea yrityksille tekoälyn soveltamiseen -julkaisussa kerrotaan Tekoälypaja-hankkeessa toteutetuista sensori- tai muuhun uuteen teknologiaan perustuvista tekoälyratkaisuista ja yritysten kanssa tehdystä kehittämisyhteistyöstä konkreettisten case-esimerkkien kautta. Julkaisussa on esitelty sekä hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalaan että kiertotalouden alaan liittyviä esimerkkejä.

Tekoälyyn liittyviä keskeisiä käsitteitä on avattu julkaisussa sen verran, että niiden pohjalta on mahdollista ymmärtää käsiteltyä teemaa, vaikkei se olisikaan ennestään tuttua. Hieman enemmän on avattu erityisesti hyvinvointiteknologian kehittämiseen ja käyttöön keskeisesti liittyviä eettisiä näkökulmia, joiden tiedostaminen ja huomiointi on tärkeää teknologian ja ihmisten yhdistämisessä.

”Toivottavasti julkaisu lisää tietoisuutta ja kannustaa pohtimaan, mitä mahdollisuuksia tekoälyn hyödyntäminen voisi tuoda omassa organisaatiossa”, pohtii LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija ja Tekoälypaja-hankkeen projektipäällikkö Johanna Irjala.

Lataa julkaisu itsellesi:
Tietoa ja tukea yrityksille tekoälyn soveltamiseen -julkaisu

 

Tekoälyyn ja muuhun uuteen teknologiaan liittyvät palvelut jatkuvat

Tekoälypaja-hanke on päättynyt 30.4.2022, mutta tekoälypajan toiminta jatkuu LAB-ammattikorkeakoulussa. Testaus- ja asiantuntijapalveluja sekä neuvontaa ja ohjausta yrityksille tarjotaan hyvinvointiteknologian osalta LAB WellTechissa ja muiden alojen osalta tekniikan alan laboratoriopalveluissa.

Lue lisää yrityksille tarjottavista palveluista:
lab.fi/fi/yrityksille/testaus-ja-asiantuntijapalvelut

Lisätietoa Tekoälypaja-hankkeesta:
lab.fi/fi/projekti/tekoalypaja

 

Johanna Irjala
TKI-asiantuntija
johanna [dot] irjalaatlab [dot] fi