LAB-ammattikorkeakoulu mukana kehittämässä kazakstanilaista hoitotyön johtamista

Kuva
ProInCa
Kazakstanissa on ryhdytty uudistamaan koko terveydenhuollon järjestelmää ja sen myötä myös hoitotyön koulutusta.

Uudistus koskee myös sairaanhoitajien roolia ja asemaa terveydenhuollossa. LAB-ammattikorkeakoulu on ollut mukana edistämässä tätä muutosprosessia.

”Hankkeella edistimme lääketieteen yliopistojen ja hoitotyön johtajien yhteistyötä, samalla kehitimme hoitajien yhteiskunnallista asemaa”, LAB-ammattikorkeakoulun yliopettaja Hannele Tiittanen kertoo. Hoitotyön johtamista koskevat suositukset on raportoitu Kazakstanin terveysministeriölle.

Hoitotyön johtajien yhdistyksen valmistelu kuului myös hankkeen saavutuksiin. Yhdistys on nyt rekisteröintiä vaille valmis. Lisäksi Lahdessa ja Nur-Sultanissa järjestettyjen workshoppien aikana kehitettiin oppimateriaalit hoitotyön johtamisen opintojaksoille lääketieteen yliopistojen käyttöön. Lisäksi koko hankkeessa kehitettiin hoitotyön tutkimuksen laadullisten ja määrällisten menetelmien ja näyttöön perustuvan toiminnan oppimateriaalit.

Tuotetut materiaalit on sijoitettu hankkeessa kehitetylle Center for Nursing Excellence -verkkosivustolle, josta nämä ovat käytettävissä opettajille ja opiskelijoille. Sivusto toimii hoitotyön virtuaalisena osaamiskeskuksena, ja sen tavoitteena on toimia keskeisenä hoitotyön kouluttajien ja hoitotyön ammattilaisten tiedon rakentamisen ja tiedon jakamisen kanavana.  

Hoitotyön johtamisen kehittämiseksi perustettiin myös blogisivusto, jossa julkaistaan johtamista koskevia artikkeleita. Niiden tarkoituksena on jakaa laajemmin hyviä käytäntöjä, tukea hoitotyön johtajia sekä toimia foorumina käytännön hoitotyön sekä koulutuksen välillä.

Hankkeen kazakstanilaisia kumppaniyliopistoja ovat Astana Medical University, Karaganda State Medical University, Nazarbayev University, Semey State Medical University ja West Kazakhstan Marat Ospanov State Medical University.

 

LAB-ammattikorkeakoulu on mukana vuonna 2017 käynnistyneessä Erasmus+ -rahoitteisessa hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa Kazakstanissa aloitettua hoitotyön uudistamista kehittämällä yhteistyömalleja paikallisten yliopistojen ja työelämän välille. ProInCa-hankkeessa on mukana LABin lisäksi kolme muuta eurooppalaista korkeakoulua: hankkeen koordinaattori JAMK, Hanzehogeschool Groningen Alankomaista ja Angela Boškin Faculty of Health Care Sloveniasta.

Hannele Tiittanen
Yliopettaja
hannele [dot] tiittanenatlab [dot] fi