Kuvataiteen opinnäytetyöt esillä Imatran taidemuseossa

Kuva
Kuva: Nikolai Virolainen
Teos: Alina Lampinen
Kuva: Nikolai Virolainen
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin kuvataiteen opiskelijoiden opinnäytetyöt on koottu kahdeksi näyttelyksi Imatran taidemuseoon. Näyttelyn nimi, d : A x A → R on matemaattinen kaava. Etäisyysfunktio kertoo käytännössä joukon pisteiden välisen etäisyyden ja tekee tästä joukosta metrisen avaruuden.

Turvavälit ja etäyhteydet ovat kuluneen vuoden aikana tulleet ainakin termien tasolla kaikille tutuiksi. Sanoina ne ovat kuitenkin haasteellisia, sillä niihin huomaamattaankin liittää henkilökohtaisia tunteita, mielipiteitä ja mielikuvia. Etäisyysfunktio on neutraali, tietoon pohjaava kysymys, joka paradoksaalisesti pitää sisällään useita vastauksia. ”Halusimme näyttelyn nimeksi jotakin ajankohtaista, mutta ei ilmiselvää. Jotakin, joka sanoittaa vallitsevaa tilannetta mahdollisimman neutraalisti ja osoittelematta”, LABin opiskelija Saara Sipponen kertoo nimen taustasta.

Koronan lisäksi kuvataiteen opinnäytteissä käsitellään mm. ilmastonmuutokseen ja kuluttamiseen liittyviä teemoja sekä taidehistorian ja taiteen tyylisuuntien innoittamia aiheita.

Kuvataiteen opinnäyte muodostuu taiteellisesta produktiosta ja siitä kirjoitettavasta raportista. Taiteellinen produktio on opinnäytetyöohjauksessa tehtävä itsenäinen teos tai teoskokonaisuus. Nämä produktiot ovat nyt esillä kahdessa eri näyttelyssä Imatran taidemuseossa.

 

d : A x A → R

1. näyttely 26.2.-12.3.2021

Näyttelyssä mukana: Emilia Hytönen, Tomi Karjalainen, Nadiye Koçak, Titta Kohonen, Vera Laine, Alina Lampinen, Iida-Maria Nironen, Emmi Pellinen, Pirjo Pirinen, Sara Seppänen, Tanja Törmänen ja Anna Tsykarev.

2. näyttely 19.3.-1.4.2021

Näyttelyssä mukana: Kaisa Halonen, Essi Heiskanen, Taneli Ilomäki, Erkki Kuoppamäki, Markus Lilja, Jasmin Mäntyvaara, Mark Pascale, Laura Pulli, Helena Reponen, Saara Sipponen, Rosalinda Tuomaala ja Mari Vähämaa.

Korona-tilanteen vuoksi avajaisia ei järjestetä yleisölle. Näyttelytoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti, mutta asiakasmäärä rajataan taidemuseossa 20 henkilöön.

Tiloissa noudatetaan turvavälejä ja panostetaan hygienia-asioihin. Kävijöitä kehotetaan käyttämään kasvomaskeja Eksoten maskisuosituksen mukaisesti.

 

Avoinna: ma-pe 9-18

Imatran taidemuseo, Kulttuuritalo Virta

Virastokatu 1, 55120 Imatra

Lotta Pyykkönen
Lehtori
lotta [dot] pyykkonenatlab [dot] fi