Biomuovi kärsii viherpesusta – pahimmat ympäristöhaitat kulminoituvat kertakäyttökulttuuriin

Ekologiselta kuulostavan biomuovin osalta ympäristöystävällisyyttä on haastavaa arvioida, sillä biomuovitermistön käytölle ei toistaiseksi ole virallisia rajoitteita. LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä työskentelevä tekniikan tohtori Ossi Martikka arvelee sekavan terminologian ja tiedonpuutteen aiheuttavan hämmennystä biomuoveista puhuttaessa. Kiertotaloustrendin saattelemana myös biomuovitermistöä käytetään yhä enemmän.

”Ensin käytettiin mainostermejä, kuten ekologinen ja vihreä, vaikka ne eivät oikeastaan tarkoita mitään ja sama on käynyt myös biomuoville. Käytännössä suurin osa muoveista pystytään valmistamaan uusiutuvista raaka-aineista. Ongelma piilee siinä, että osa uusiutuvista raaka-aineista on tismalleen samanlaisia kuin fossiiliset ja silloin ne myös käyttäytyvät samalla tavalla”, sanoo Martikka ja jatkaa:

”Esimerkiksi biopohjainen muovi voi olla samanlaista kuin öljystä valmistettu muovi ja öljyä taas saadaan biomassasta. Biopohjaisuus ei automaattisesti tarkoita kompostoituvaa tuotetta, mutta kuluttajalle tämä ei välttämättä ole päivänselvä asia.”

Vaillinaiset sertifikaatit ja kriteerit tekevät biomuovien markkinoinnista puutteellisen. Biomuovi ei ole automaattisesti ympäristölle parempaa tai päästöttömämpää ja elinkaaren hiilijalanjälki voi olla jopa suurempi verrattuna muihin materiaaleihin. Pahimmillaan kuluttajien tiedonpuute johtaa ympäristöhaittoihin, jos esimerkiksi vääränlainen biomuovi joutuu kotikompostiin tai luontoon.

”Todella harvassa ovat biopohjaiset muovit, jotka kompostoituisivat kotioloissa. Biohajoavakaan muovi, esimerkiksi PLA, ei kompostoidu luonnossa, eikä kotikompostissa. Se vaatii vajaan 60 asteen lämpötilan, jotta sen hydrolyysi käynnistyy. Suomessa harvalla on niin paljoa lämpöä kompostissaan, edes kesällä. Tämäkin voi hämmentää kuluttajaa, sillä kyseessä on biohajoava tuote, mutta todellisuudessa kompostoituminen vaatii teollisen käsittelyn.”

Biomuovi yhdistetään kertakäyttökulttuuriin

Pakkausten ja komposiittien lisäksi biomuovia käytetään myös tekstiiliteollisuudessa. Tekstiileistä 60 prosenttia on synteettisiä tekokuituja eli muovia, ja biopohjaisia muoveja käytetään pakkausten jälkeen tällä hetkellä toiseksi eniten tekstiiliteollisuudessa. Tekstiilien osalta tuotteen elinkaari olisi selvitettävissä lähes kokonaan, mutta tuotteessa olevien mahdollisten muovikuitujen ympäristöhaittoja on mahdotonta arvioida polveilevien hankintaketjujen vuoksi.

Martikka ei kuitenkaan pidä huonona vaihtoehtona puuvillaan korvaamista öljypohjaisilla muoveilla, sillä se ei kuluta pohjavettä, eikä siten vaikuta esimerkiksi ruoantuotantoon.

”Vaikkapa fleece voidaan tehdä biopohjaisesta polyamidista, mutta se käyttäytyy lopulta samalla tavalla kuin alkuperäinen fossiilinenkin ja pilkkoutuu mikromuoviksi. Tällä hetkellä yritetään silti käyttää nopeakiertoisia lähteitä muovien valmistamiseen miljardeja vuosia vanhan fossiilisen öljyn sijaan. Tärkeintä olisi saada kierrätys kuntoon ja jo olemassa oleva valtava tekstiilimassa kiertoon jatkohyödynnettäväksi”, Martikka pohtii. 

Kertakäyttöisyys vaikuttaa sekä tekstiileissä että erinäisissä pakkauksissa, vaikka kertakäyttökulttuuria pitäisi vähentää tai mieluusti välttää. Biohajoava ja biopohjainen muovi toimii sellaisissa tuotteissa, joissa on riski, että ne päätyvät luontoon. Biomuoveilla on mahdollista korvata valtamuovit, mutta lähtökohtaisesti minkään tuotteen ei pitäisi joutua luontoon.

Tuotteen materiaalivalintoja tehdessä on mahdollista osaoptimoida jotain bioperäiseksi, mutta kokonaisvaikutus saattaa silti olla negatiivinen ympäristön kannalta. Tärkeintä olisi toimia eri käyttökohteittain sen mukaan, mikä on tutkitusti ja tiedollisesti järkevää. Useimmiten suunnitteluvaiheessa linjataan, painotetaanko tuotteessa esimerkiksi hintaa, ominaisuuksia, uusiutuvuutta vai hiilijalanjälkeä – harvemmin näitä kaikkia.

Biomuovi on vielä kallista ja ympäristöystävällisyys on riippuvainen tuotantotavoista. Bioperäisiä ja -hajoavia tuotteita näkee lähes joka kaupan ja ravintolan hyllyllä, mutta ympäristövaikutuksia on hyvä kyseenalaistaa. Tarvitaan vakiintunutta terminologiaa, joka perustuu faktatietoon ja pyyntö pitäisi tulla kuluttajien suunnasta. Martikan mukaan ekologisuuden pitäisi olla osa tämän päivän kansalaistaitoa, jota voisi opettaa jo koulussa.

”Meidän kuluttajien pitäisi vaatia tuotteita, joilla olisi todistetusti ympäristölle positiivisia vaikutuksia. Tällä hetkellä kuluttajille myydään vain mielipiteitä ja mielikuvia eri termein. Muutos lähtee sieltä, mistä raha tulee eli kuluttajista. Jos ei kukaan vaadi tai kysy, eivät yrityksetkään huvikseen panosta yhteen ylimääräiseen hommaan.”

Muovi ja biomuovi – molempia tarvitaan

Kuluttajalle biomuovi näyttäytyy useimmiten yhtenä ja samana materiaalina, vaikka biomuoveja on erilaisia. Tuotetta voidaan kutsua biomuoviksi, vaikka siitä olisikin vain 10 prosenttia bioperäistä tai -pohjaista.

”Moni luulee toimivansa oikein ja käyttävänsä kestävän kehityksen mukaisia tuotteita, jos siinä lukee bio tai eko. Biomuoviterminologiaa pitäisi selkeyttää ja asettaa tarkempia sertifikaatteja, jotta kaikki puhuisivat samoista asioista ja ne tarkoittaisivat vastaavia asioita kuluttajille myös eri maissa”, Martikka esittää.

Muovinkeräystä ja -lajittelua pitäisi edistää, jotta biomuovi saataisiin uusiokäyttöön. Tällä hetkellä vain murto-osa kaikesta kerätystä muovista on mahdollista kierrättää puhtaaksi uusiomuoviksi korkeiden kustannusten vuoksi. Lisäksi jätevirtaan pääsee jatkuvasti uudenlaisia muovilaatuja, joita on mahdotonta nykykierrätys- ja erottelutekniikalla puhdistaa uusiomuoviksi.

Materiaalikierto toimisi LABin Tekstiilien ja muovien materiaalikierrot -tutkimustiimissä työskentelevän Martikan mukaan paremmin, jos esimerkiksi muovipakkausten tuotannossa keskityttäisiin vain muutamaan muovilaatuun.

”Edes uusiutuvia muoveja ei saisi milloinkaan heittää roskiin, vaan nekin pitäisi kierrättää. Hiilijalanjälki olisi pienempi ja saavuttaisimme myös muita kestävyysetuja, kun emme tuhlaisi valmistuksessa käytettäviä, pääasiassa uusiutumattomia resursseja. Toimivassa jätehierarkiassa kaikki pitää kierrättää, mutta tarvitsemme vielä kehittyneempää ja edullisempaa teknologiaa jätehuollon puolelle.”

LAB-ammattikorkeakoulun opetuksessa ja hankkeissa kestävä kehitys on läpileikkaava teema. Opiskelijat kehittävät ekologista lukutaitoa, joiden kautta uusin tieto leviää myös yrityksiin ja maailmalle.

”Voimme Suomessa toimia suunnannäyttäjinä ja pyrkiä korvaamaan ensin omaa fossiilista kulutustamme uusiutuvilla materiaaleilla. Hiljalleen vaurauden lisääntyessä, tieto ja toimintatavat valuvat myös maailmalle ja voimme vain toivoa, että muut seuraavat perässä. Biopohjaisuus ja -hajoavuus tekevät muovista kuitenkin kallista, mutta mahdollisella toimivalla lajittelulla ja kierrätyksellä kustannusta voisi saada alemmas. Kustannus ei ole pelkkä euro, vaan sillä on myös ekologinen ja sosiaalinen ulottuvuus”, Martikka kiteyttää.

Lisätietoja:

Ossi Martikka, LAB-ammattikorkeakoulu

+358 50 516 2757, ossi [dot] martikkalab [dot] fi (ossi[dot]martikka[at]lab[dot]fi)