Viisi syytä aloittaa yhteistyö LAB-ammattikorkeakoulun kanssa

Kuva
LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen.
Paikallisen yhteistyön yksi tärkeimmistä tavoitteista on, että iso osa valmistuvista työllistyisi alueella toimiviin yrityksiin, sanoo LABin rehtori Turo Kilpeläinen. KUVA: TEEMU LEINONEN
LAB-ammattikorkeakoulun yli 8 500 opiskelijaa sekä 500 opettajaa ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) asiantuntijaa ovat suuri voimavara paikallisille yrityksille. LABissa aloittaa vuosittain 3 000 uutta opiskelijaa, ja potentiaalista työvoimaa valmistuu joka kuukausi viideltä eri koulutusalalta.

Noin puolet LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksella opiskelleista jää Päijät-Hämeeseen töihin valmistumisensa jälkeen. Tavoitteena on kasvattaa alueelle töihin jäävien määrää ja tätä kautta helpottaa paikallista osaajapulaa. Elinkeinoelämän ja ammattikorkeakoulun välinen tiivis yhteistyö on olennaisessa roolissa opiskelijarekrytoinnissa sekä opiskelijoiden integroimisessa maakuntaan.

Päijät-Hämeen seudun yrityksille LAB tarjoaa monia mahdollisuuksia. Työelämän tarpeet ovat määritelleet LABin kehittämisen ja organisoitumisen suunnan, ja koko toiminta on rakentunut alueen tarpeita palvelevaksi.

LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen listasi viisi syytä, miksi kannattaa aloittaa yhteistyö paikallisen korkeakoulun kanssa:

1. Osaava työvoima

LABin yli 8 500 opiskelijasta lähes 5 000 vaikuttaa Lahden kampuksella. Tulevaisuuden osaajia löytyy monelta eri alalta: tekniikasta, sosiaali- ja terveysalalta, liiketaloudesta, hotelli-, ravintola- ja matkailualalta sekä muotoilusta, kuvataiteesta ja visuaalisesta viestinnästä.

Yhteistyö opiskelijoiden kanssa voi olla esimerkiksi opinnäytetöitä, työharjoitteluja, erinäisiä projekteja, tapahtumia ja kilpailuja sekä kummiyrittäjyyttä. Lisäksi työelämän edustajien vierailut luennoilla ovat olleet suosittuja ja auttaneet verkostoitumisessa puolin ja toisin.

”Tavoitteemme on olla TKI-toimintaan perustuvaa koulutusta antava innovaatiokorkeakoulu. Näin TKI-toiminnassa syntynyt osaaminen siirtyy suoraan opetukseen ja siten osaavan työvoiman kautta työelämän hyödyksi. Pyrimme omalla toiminnallamme lisäämään uusien työpaikkojen ja korkeakoulutettujen määrää työelämässä”, Kilpeläinen valottaa.

2. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan mahdollisuudet käyttöön

LABin TKI-palvelukokonaisuus koostuu toisiaan tukevista osa-alueista, jossa perinteinen hankemuotoinen toiminta on yksi osa.

”Vaativan innovaatiotoiminnan avulla pyrimme tarjoamaan strategisia vaihtoehtoja ylimmän johdon tarpeisiin tulevaisuutta ennakoivien taustaselvitysten, teknologisten ratkaisujen, kansallisten ja kansainvälisten rahoitusvaihtoehtojen sekä muun tarpeellisen tiedon tuottamisen muodossa”, Kilpeläinen painottaa.

3. Jatkuva oppiminen

Jatkuvan oppimisen kokonaisuus palvelee yrityksiä esimerkiksi täydennys- ja erikoistumiskoulutuksilla, muuntokoulutuksilla ja avoimen AMK:n tarjonnalla.

Kilpeläinen muistuttaa, että yrityksille voidaan räätälöidä laajalti eri alojen koulutus- ja kehittämispaketteja osaamisen syventämiseen.

4. Tilat

Lahden kampuksen modernit tilat, laadukkaat laboratorioympäristöt ja niissä työskentelevät asiantuntijat ovat myös yritysten käytettävissä.

”Jatkuvasti kehittyvä fyysinen ja virtuaalinen laboratorioympäristömme tarjoaa infran, jossa innovaatioita pystytään helposti testaamaan. Vuodenvaihteessa Lahden kampukselle valmistui myös huipputason kiertotalouslaboratorio, johon haemme parhaillaan yhteistyökumppaneita mukaan uuden toimintaympäristön pilotointiin”, Kilpeläinen sanoo.

5. Rehtori tarjoaa kahvit Lahden kampuksella

Kilpeläinen kertoo mielellään moninaisista yhteistyömahdollisuuksista kahvikupillisen äärellä. ”Ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin tarjoan kahvit ja katsotaan, mitä voisimme yhteistyössä tehdä.”

Lisätiedot:

Turo Kilpeläinen
Toimitusjohtaja
turo [dot] kilpelainenatlab [dot] fi

PALVELUT YRITYKSILLE

Sijainti