Valokuvauksen koulutuksesta eväät havainnoivaan ja dokumentaariseen kuvakerrontaan

Kuva
Valokuvauksen opiskelija Ronja Siitonen
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin valokuvauksen koulutuksessa tulkitaan ajan ilmiöitä ja luodaan kuvakertomuksille uudenlaisia esittämistapoja. Opintojen parasta antia on valokuvausopiskelijoiden tiivis ja luova yhteishenki, kertoo toisen vuoden medianomiopiskelija Ronja Siitonen.

Ronja Siitonen haki LABin Muotoiluinstituuttiin opiskelemaan valokuvausta muutama vuosi sitten kansanopiston opettajan suosituksesta. Ronja on pitänyt valokuvauksen opintoja erittäin mielenkiintoisina ja erilaisina, ja Ronja kertookin välillä havahtuvansa siihen, miten hienoja asioita opiskellessa pääsee tekemään.

”Ensimmäisen syyslukukauden jälkeen valokuvauksen opiskelu on ollut projektiluontoista. Koulunkäynti tuntuu harvoin perinteiseltä koulunkäynniltä, mutta silti joka päivä oppii älyttömästi uutta. Usein havahdun siihen, miten siistiä onkaan, että pääsen oikeasti tekemään koulussa tällaisia juttuja. Olemme tehneet pelkästään tämän vuoden syksyn aikana luokan kanssa muun muassa alusta loppuun oman painotuotteen eli Onnelliset 2021 -valokuvakirjakalenterin, järjestetty näyttely viime kevään kuvausprojekteistamme sekä suunniteltu ja toteutettu studiokuvauskonsepteja”, listaa Ronjaa ja kertoo projektien vastapainona olevan myös teoriapainotteisia kursseja, joissa keskitytään tiedonkeruuseen ja kirjoittamiseen.

Valokuvauksen opiskelijat havainnoivat, tulkitsevat ja rakentavat todellisuutta kuvin. Ronja kertoo oppineensa muutaman vuoden aikana valtavasti kuvakerronnasta, valokuvan kentästä ja traditioista sekä valokuvasta viestinnän välineenä.

”On tärkeää oppia ymmärtämään, mitä on tehty aikaisemmin, mihin jatkumoon omat työt asettuvat ja miten sarjallisuus tai konteksti määrittävät kuvia. Koen opettavaiseksi erityisesti kritiikin antamisen ja sen saamisen – esimerkiksi projektien palautteenannoissa tuijotetaan oman ryhmän tekemiä valokuvaduuneja ja keskustellaan niistä.”

Valokuvausopiskelijoilla tiivis ja luova yhteishenki

Luovan alan opinnoissa tärkeimmäksi ovat osoittautuneet opiskelukaverit, joiden kanssa jaetaan uusia ja vanhojakin oivalluksia.

”Elämässä ei välttämättä tule enää vastaan tällaista yhteisöä, jossa kaikki ovat kiinnostuneita ja motivoituneita samasta jutusta, ja kaikki ovat jokseenkin samanlaisessa elämäntilanteessa. Tuntuu arvokkaalta jakaa töitään ryhmässä, jossa ilmapiiri on kunnioittava ja luottamuksellinen, mutta kuitenkin sopivan kriittinen, jotta se vie omaa työskentelyäni eteenpäin.”

Moni asia on mahdollista opetella itsenäisesti netistä, mutta YouTubesta on mahdotonta saada samaa tietotaitoa kuin neljän vuoden valokuvauksen opinnoista, muistuttaa Ronja.

”Koulutus antaa eväät pitkäaikaiseen työskentelyyn omien kuvausprojektien parissa, oli se sitten esimerkiksi taiteellista, journalistista tai kaupallista kuvaa – tai vähän kaikkea niiden väliltä.”

Ronja suositteleekin LABin Muotoiluinstituutin valokuvauksen koulutusta kaikille valokuvista ja kuvakerronnasta kiinnostuneille.

”Täällä pääsee tekemään siistejä juttuja parhaalla porukalla!” Ronja kiteyttää.

IG: @ronjasiitonen

Muotoiluinstituutissa opiskeleva Ronja Siitonen
Kuvaaja: Olivia Viitakangas

Teksti: Elina Jokela

 

Kuva
A reflection of a man taking a picture

Kuvataiteilija (AMK), valokuvaus

Valokuvaaja havainnoi, tulkitsee ja rakentaa todellisuutta kuvin.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti