Täydennyskoulutuksesta tukea teknologiamurrokseen

Kuva
Jouni Kanervo
Kuva: Spatium Toimitilat Oy
Tietomallinnuksen ratkaisut alkavat olla arkipäivää rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisille, mutta uuden omaksuminen vaatii aikaa ja sitoutumista. Spatium Toimitilat Oy tutustui 3D-mallinnukseen yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa.

Laajassa rakennushankkeessa muun muassa teknisten suunnitteluryhmien yhteensopivuus voidaan helposti todentaa 3D-mallinnuksella. Keskustelut suunnittelijoiden ja konsulttien kanssa vahvistivat toimitusjohtaja Jouni Kanervon näkemystä lisäkoulutustarpeesta.

”Mallintamiseen tarvitaan oikeanlaiset välineet ja ohjeistukset, mutta meidän täytyy itsekin ymmärtää, mitä tämä kaikki tarkoittaa. On myös lähdettävä liikkeelle siitä, että osaamme tilaajana tilata tiettyjä asioita oikein, jotta hanke käynnistyy oikeilla raiteilla heti alusta alkaen.”

Ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden avulla sopivaan suuntaan

LABin ohjauksessa Spatiumin koulutuksen aihepiiri tarkentui rakennusten tietomallinnukseen ja inventointimalleihin. Kolmen päivän kurssi järjestettiin lähi- ja etäopetuksena keväällä 2022.

”Se, miten aihetta lähestyttiin, oli hyvin jäsennelty ja jaksotettu – juuri sitä, mitä odotimme. Kouluttajat olivat myös hyvin innostuneita ja asiaansa perehtyneitä”, Kanervo kertoo.

Onnistunut koulutus saa jatkoa syksyllä, kun kevään opit otetaan käyttöön käytännönläheisessä työpajassa. Täydennyskoulutusmahdollisuuksiin tartutaan Kanervon mukaan jatkossakin.

”LABin koulutukset ovat yksilöityjä ja helposti räätälöitäviä kokonaisuuksia, jotka antavat paljon sekä yrityksille että kouluttajille. Minusta tämä on hyvä tapa ylläpitää omaa ammattitaitoa ja kehittymistä.”

Koulutukset räätälöidään vastaamaan yrityksen tarpeita

LABin teknologiayksikön asiakkuuspäällikkö Sirpa Vinni kertoo, että yrityskohtaisen koulutuskokonaisuuden suunnittelu aloitetaan aina yhteisellä tarvekartoituksella. Näin koulutus voidaan rakentaa vastaamaan asiakkaan toiveita parhaalla mahdollisella tavalla.

”Koulutusasioissa LABiin kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä”, Vinni rohkaisee.

"Talossa on niin paljon osaamista, että sieltä löytyy varmasti asiantuntemusta monenlaiseen koulutustarpeeseen. Tekniikan puolelta löytyy myös paljon yrityksiä kiinnostavia testaus- ja asiantuntijapalveluita, kuten kiertotalouslaboratorio ja materiaalikatselmukset.”

 

Spatium Toimitilat Oy on Lahden kaupungin omistama kiinteistöyhtiö, jonka tehtävänä on vuokrata, peruskorjata ja saneerata kaupungin tapahtuma-, tuotanto-, logistiikka-, varasto- ja toimitiloja.  Noin 100 000 neliömetrin kiinteistökannan tunnetuimpia kohteita ovat mm. Lahden Suurhalli, Monitoimiareena ja Messukeskus. Myös uusia tiloja rakennutetaan tarpeen mukaan.

 

Lisätietoja

Sirpa Vinni
Asiakkuuspäällikkö
sirpa [dot] vinniatlab [dot] fi

Uusimmat uutiset

Sijainti