Restonomiopiskelija Rita löysi unelmiensa opiskelupaikan LABista

Kuva
Restonomiopiskelija Rita
Rita muutti Kyprokselta Suomeen 15-vuotiaana, puhuu sujuvasti kuutta eri kieltä ja opiskelee restonomiksi LAB-ammattikorkeakoulun Lappeenrannan kampuksella.

Olen Rita Al-Miltashi, 23-vuotias, ja opiskelen Lappeenrannassa toista vuotta hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohtoa.

Olen kotoisin Kyprokselta, mistä muutin Suomeen noin 8 vuotta sitten. Muutto Suomeen oli todella radikaali muutos: en puhunut sanaakaan suomea ja minun piti rakentaa koko elämäni alusta asti uudelleen Suomessa. Kaikesta huolimatta sopeuduin hyvin joukkoon. Puolen vuoden kuluttua muutosta aloitin opintoni peruskoulussa ja kesällä 2019 sain painaa päähäni ylioppilaslakin.

Lukion jälkeen opiskelin avoimessa yliopistossa kauppatieteitä vuoden verran, mutta se ei tuntunut minulle oikealta vaihtoehdolta. Pohdin, missä olen hyvä ja missä näkisin itseni tulevaisuudessa. Olen aina tykännyt oppia tekemällä, enkä vain istumalla ja kirjoja lukemalla. Pidän asiakaspalvelusta sekä vuorovaikutuksesta erilaisten ihmisten kanssa. Pidän myös kulttuureista ja kielistä: osaan puhua suomen lisäksi viittä eri kieltä, kuten arabiaa, kreikkaa ja englantia.

Restonomin koulutuksessa kaikki palaset loksahtivat paikoilleen: ala on laaja ja monipuolinen ja restonomina pääsisin tekemään juuri niitä asioita, joista tykkään. Restonomina pystyisin myös vaikuttamaan ja kehittämään alaa sekä työskentelemään monipuolisesti erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä.


Gastrobar Saimaan opetuskeittiö Lappeenrannassa

Restonomit pyörittävät Lappeenrannan kampuksella omaa ravintolaa: ”LABissa on mahdollista kokea aidosti opiskelun ja työelämän parhaat puolet.”

Hakuprosessin aikana sain kuulla LAB-ammattikorkeakoulusta ja tiesin heti, että juuri siellä haluan opiskella. Kävin vierailemassa kampuksella ja ihastuin kampukselta avautuviin upeisiin Saimaan maisemiin sekä yhteisiin tiloihin LUT-yliopiston kanssa.

Restonomina olen oppinut paljon hotelli- ja ravintoalasta sekä vahvistanut asiakaspalvelutaitojani. Olen oppinut paljon myös markkinoinnista, yrittäjyydestä sekä nykymaailman trendeistä. Esimiehen työtehtävät kiinnostavat minua ja koen olevani oikealla alalla, koska olen aina ollut ahkera ja sosiaalinen. Minulta löytyy myös halua oppia jatkuvasti uutta.

Erilaisia ruokakulttuureja, kansainvälinen opiskeluympäristö ja oma ravintola

LABissa on mahdollista kokea aidosti opiskelun ja työelämän parhaat puolet. Esimerkiksi me restonomiopiskelijat pyöritämme omaa ravintolaa nimeltään Gastrobar Saimaa.

Järjestämme myös usein erilaisia pop-up -ravintoloita ja tuomme kampukselle makuelämyksiä ympäri maailman. Hoidamme itse kaikki järjestelyt aina markkinoinnista ruoan valmistukseen. Olen itse ollut mukana monissa pop-upeissa ja työskennellyt mm. tarjoilijana, baarimestarina, markkinointivastaava sekä projektipäällikkönä.

Restonomiksi opiskelu on ollut monipuolista, ja teemme jatkuvasti erilaisia projekteja sekä yhteistyötä eri yritysten kanssa. Olen esimerkiksi tällä hetkellä mukana NEWERLA-projektissa, joka toteutetaan Liettuassa.

Meidän kampuksemme Lappeenrannassa on kansainvälinen, sillä meillä opiskelee paljon ihmisiä erilaisista etnisistä taustoista. On ollut todella hauskaa ja kivaa päästä tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin.  

LABin henkilökunta on ammattimaista, huolehtivaa ja kannustavaa. Olen saanut valtavasti uusia ihania ihmisiä elämääni ja on ilo jatkaa heidän kanssaan tätä mahtavaa polkua kohti uusia unelmia ja tavoitteita. Kiitos LAB!

Restonomi (AMK), hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohto

Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutuksessa hankit liikkeenjohdossa tarvittavaa palveluliiketoiminnan ja talouden osaamista sekä opit kehittämään alan palveluita.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.