Restonomikoulutuksesta valmiudet monipuolisiin työtehtäviin

Kuva
Tea Kosunen, Karoliina Tuomola ja Linda Kankare
Kuvassa Tea Kosunen (vas.), Karoliina Tuomola ja Linda Kankare.
Ohjelmapäällikkö, projekti- ja tuotantoassistentti, viestintäassistentti, kilpailupäällikkö, tapahtumapäällikkö, vip host, laji- ja infovastaava – näitä ja monia muita opintoihin kuuluvia työtehtäviä Linda Kankare, Tea Kosunen sekä Karoliina Tuomola ovat ehtineet kuluneen kolmen vuoden aikana kokea. Samalla luokalla olevat restonomiopiskelijat opiskelevat LAB-ammattikorkeakoulussa matkailu- ja tapahtumaliiketoimintaa Lahden kampuksella.

Restonomikolmikosta kaikki ovat tälläkin hetkellä tapahtumatuotannoissa mukana. Käytännönläheinen opiskelu ja kenttätyö ovat olleet opiskelijoiden mukaan parasta antia opinnoissa. ”Opiskelu on ollut joustavaa ja olen voinut mukauttaa opiskelujani sellaiseksi kuin haluan. Jokainen meistä on voinut rakentaa omaa yksilöllistä polkuaan opinnoissa”, Tea kertoo.

LABin restonomikoulutuksessa on mahdollista valita 70 opintopisteen verran täydentävää osaamista eli vapaasti valittavia opintoja. Omaa osaamistaan on mahdollista täydentää esimerkiksi erilaisilla tapahtumatuotannon projekteilla tai vaikkapa muiden koulutusalojen opintojaksoilla.

Linda on nauttinut erityisesti projektiluontoisista töistä ja lähes kaiken täydentävän osaamisen hän on suorittanut tapahtumatuotannoissa. ”Tapahtumaprojekteissa hypätään suoraan syvään päähän ja se on ollut hyvin opettavaista. Opin paremmin tekemällä ja ylipäätään se, että on vaihtoehto suorittaa opintoja näin käytännönläheisesti, on motivoiva tekijä.”

Karoliina korostaa eritoten opiskelun ja työn yhdistämistä LABissa: ”Opiskelut on ollut helppo yhdistää työntekoon. Esimerkiksi syksyllä kevensin hetkellisesti omaa lukujärjestystäni, kun kävin päivätöissä, ja silti tulen valmistumaan ajallaan. Opintoja on ollut mahdollista itsenäisesti säädellä, esimerkiksi miten paljon määrällisesti ja millä tavalla opintojaan suorittaa syys- tai kevätlukukaudella.”

Monen opintojakson kohdalla restonomiopiskelijoille on tarjottu vaihtoehto, haluaako sen suorittaa mieluummin etänä vaiko lähiopetuksena. ”Meidän koulutusalallamme lähiopetus on mahdollista lähes kaikilla kursseilla. Tykkään enemmän olla luennoilla ja kentällä tekemässä kuin verkossa. On kuitenkin hienoa, että tarjotaan vaihtoehtoja, mikä sopii omaan elämäntilanteeseen paremmin – etänä tai kampuksella.”

Tea, Linda ja Karoliina ovat pitäneet Lahtea sopivan kokoisena kaupunkina, mistä löytyy kaikki tarpeellinen. Tean mukaan opiskelijaelämä täällä on juuri sopivan rosoista ja Karoliina muistuttaa hyvistä kulkuyhteyksistä sekä Helsingin läheisyydestä.

”Kaikki tapahtumatuotannon projektit ovat oikeita tapahtumia”

Opintojen alusta asti Linda, Tea ja Karoliina ovat olleet erilaisissa projekteissa mukana. Tämä kolmikko on halunnut erikoistua etenkin tapahtumatuotantoihin ja oikeita tuotantoja kertyy jokaiselle valmistumiseen mennessä viitisentoista.

”Kaikki opintojen aikana suoritettavat tapahtumatuotannon projektit ovat aitoja tapahtumia ja niillä on jokin merkitys. Olemme tehneet ja tuottaneet tapahtumia ensimmäisestä vuodesta lähtien. Projekteissa myös luotetaan opiskelijoihin ja siihen, että he hoitavat työnsä kyseisessä tapahtumassa, eikä vahdita vieressä”, Karoliina sanoo.

Projekteista jää käteen monesti myös uusia tuttavuuksia ja kontakteja työelämään. Tea ja Karoliina saivat esimerkiksi opintojen ohelle töitä alalta juurikin projektien kautta saatujen kontaktien avulla. Tea työskentelee tällä hetkellä Lahti Events Oy:llä ja vastaa Salpausselän kisoissa yleisöpalveluista sekä Karoliina nappasi työpaikan viime keväänä kulttuurihankkeesta. Tealla, Karoliinalla ja Lindalla on ollut opintojen varrella monenlaisia työtehtäviä niin tapahtumatuotannoissa kuin projekteissakin. Se, mikä yhdisti nämä tapahtumista kiinnostuneet opiskelijat, oli ensimmäinen yhdessä koettu tuotanto.

Rollot on opiskeluiden ajalta mieleenpainuvin muisto ja tuotanto. Meillä meni ensimmäinen kevät kokonaan sen parissa ja siellä tutustuimme Tean ja Lindan kanssa kunnolla. Rollot oli meidän kaikkien ensimmäinen pidempi tuotanto ja uhrasimme siihen aikaa sekä vaivaa todella paljon – niin hyvässä kuin pahassa. Sen jälkeen me kolme olemme olleet kuin paita ja peppu”, Karoliina muistelee.

Rolloissa projektiassistentteina toimimisen lisäksi tämä kolmikko listasi huomattavan määrän muitakin tapahtumia, joissa ovat ehtineet olla mukana. Päällimmäisenä Tean mieleen on jäänyt mm. Salpausselän kisat tuotannon puolella, somen ja viestinnän toteuttaminen Kuninkuusraveissa, ohjelmapäällikön rooli DuuniExpossa sekä Lindan kanssa vip hostina toimiminen Valot Sammuu -konsertissa. Lisäksi Tea työskentelee tänä keväänä lajivastaavana SELL Games -tapahtumassa.

Listan jatkoksi Linda luettelee Summer Up -festivaalin ja Ironman-triathlonin. ”Oli myös hauskaa olla Veljeni vartija -kutsuvierasnäytöksessä nimilistan kanssa toivottamassa jengiä tervetulleeksi. Lisäksi mieleen tulee Nightwishin konsertti, jossa toimin somistustiimissä sekä tällä hetkellä olen tapahtumapäällikkönä SELL Gamesissa. Laidasta laitaan olen siis päässyt tekemään hommia eri tapahtumissa.” Myös Karoliina on mukana SELL Games -opiskelijaurheilutapahtumassa kilpailupäällikkönä. Mitä pidemmälle heidän opintonsa ovat edenneet, sitä vastuullisempia rooleja on mahdollista ottaa vastaan tapahtumatuotannoissa.

Tutkintoa voi räätälöidä omien tavoitteiden mukaisesti

Restonomikoulutuksessa voi räätälöidä tutkintoaan omien tavoitteiden mukaisesti ja painottaa opinnoissa esimerkiksi matkailu-, tapahtuma-, majoitus- ja ravintola-alan erityisosaamista tai laajentaa osaamista myös muille aloille. Täydentävä osaaminen voi siis koostua alan opinnoista, monialaisista väyläopinnoista tai muusta omaa ammatillista kasvua tukevasta osaamisesta.

”Aloittaessamme opiskelut, ensimmäinen työyhteisöjakso oli jo muutaman kuukauden jälkeen ja seuraava heti keväällä. Aikamoista tykitystä oli ensimmäinen vuosi – kouluhommia ja työharjoittelua. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli todella hyvä, että hypättiin heti pintaa syvemmälle, sillä se oli erittäin opettavainen kokemus”, Tea pohtii.

Opiskelijat ovat pitäneet käytännönläheisestä opiskelusta ja kokevatkin oppivansa kentällä eli tapahtumissa ja projekteissa paremmin kuin koulun penkillä. Vaikka teoriapohja saadaan luennoilta, tulee kontakti työelämään projektien muodossa. Jos tälle kolmikolle puhuu tapahtumista, heistä jokainen näkee jo kaikki tuotannon suunnitteluvaiheet silmissään – niin vankka kokemus opiskelijoille on kertynyt vuosien varrelta.

Lindalle opinnot ovat antaneet lisää varmuutta ja uskallusta omaan tekemiseen, mikä tulevaisuudessa on myös valtti työelämässä. ”Isoin oppi on se, että uskaltaa mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Olen oppinut tapahtumien kautta, että pitää rohkeasti kokeilla uutta, jotta oppii. Pitää myös uskaltaa sanoa, jos en osaa jotain, mutta olen halukas oppimaan uutta.”

Opintojen kautta restonomikolmikko on saanut olennaiset työkalut tapahtuman tekemiseen ja he osaavat itsenäisesti toimia tapahtumatuotantojen eri osa-alueilla. ”Olen saanut varmuutta siihen, mitä lakisääteisiä ja tekniikkaa koskevia asioita pitää ottaa huomioon tapahtumaa suunnitellessa. Opinnot ovat myös kasvattaneet kaikilla tavoin uskoa itseen”, Karoliina painottaa.

Miksi LAB?

Linda, Tea ja Karoliina suosittelevat LAB-ammattikorkeakoulua sekä matkailu- ja tapahtumaliiketoiminnan koulutusta kaikille, ketkä haluavat heittäytyä erilaisiin projekteihin ja käytännönläheiseen opiskeluun. ”Jos haluaa monipuolisen tutkinnon, niin tässä koulutuksessa voi opiskella myös esimerkiksi markkinointia, palvelumuotoilua ja tapahtumia. Itse on mahdollista vaikuttaa siihen, miten kattavan paketin tästä tekee tai sitten panostaa ja erikoistuu yhteen osa-alueeseen. Lisäksi täällä saa yksilöllistä opiskelijan ohjausta – täältä voi löytää juuri sen oman polun.”

Linda suosittelee restonomikoulutusta myös niille, jotka eivät välttämättä vielä tiedä, mitä haluavat tehdä: ”Täällä pystyy hyvin itse vaikuttamaan, mitä opintojaksoja haluaa suorittaa ja monesti opettajat ehdottavat erilaisia projekteja, joita ei itse olisi huomannutkaan tai ajatellut niitä kiinnostavina. Projektien kautta olen löytynyt uusia mielenkiinnon kohteita. Itse en tiennyt vielä opiskelemaan lähtiessäni, mitä haluan tehdä, mutta näiden opintojen aikana olen oivaltanut sen.”

 

Teksti: Elina Jokela

Kuva: Oona Rouhiainen

Kuva
A boy holding a mirror

Restonomi on elämysten asiantuntija

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location