International Business -koulutus avaa ovet kansainväliselle uralle

Kuva
Rosa Nupponen international business
Rosa Nupponen opiskelee englanninkielistä liiketaloutta LABin Lappeenrannan kampuksella. Hän on tyytyväinen siihen, että valitsi kansainvälisen koulutuksen, sillä tutkinto mahdollistaa työuran niin Suomessa kuin ulkomailla.

Jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti, Rosa Nupponen suorittaisi juuri nyt harjoitteluaan Kalifornian auringon alla, Los Angelesin Suomen pääkonsulaatissa.

Koronapandemia laittoi kuitenkin suunnitelmat uusiksi, ja Rosan kevät kului Lappeenrannassa kansainvälisen liiketalouden opintoja suorittaen.

Los Angelesin harjoitteluun hän aikoo suunnata pandemiatilanteen helpotettua. Harjoittelu voi parhaimmillaan antaa tulevalle uralle kokonaan uuden suunnan.

”Suuntautumisvalintani opinnoissa on Logistic and supply chain management. Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä osto- ja hankintatehtävissä isossa kansainvälisessä yrityksessä. Harjoittelu voi kuitenkin avata aivan uusia mahdollisuuksia. Tutkintoni antaa minulle muutenkin hyvin laajat mahdollisuudet päätyä erilaisiin työtehtäviin.”

Opinnot valmistavat työskentelemään monikulttuurisessa ympäristössä

International Business -opinnot koostuvat monipuolisista opintojaksoista, Rosa kertoo. Opiskelu kehittää kansainvälistä osaamista paitsi johtamiseen ja hallintoon liittyvissä asioissa, myös esimerkiksi viestinnässä.

Myös opiskelu itsessään on kansainvälistä, sillä opiskelukaverit ovat tulleet eri puolilta maailmaa.

”Kokonaisuudessaan sanoisin, että kurssit antavat valmiuksia ymmärtää nykyaikaista liike-elämää ja valmistavat työskentelemään kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä.”

Kansainvälisyys on LABin vahvuus

Rosa on paljasjalkainen lappeenrantalainen. Hän ei ole katunut sitä, että jäi opiskelemaan kotikaupunkiinsa.

”Opiskelijoille on tarjolla laajasti erilaisia palveluja ja tekemistä riittää vapaa-ajallekin. Viihdyn täällä todella hyvin ja olen tehnyt myös molemmat opiskeluajan kesäni töitä Lappeenrannassa. Lappeenranta on kesäkaupunki parhaimmillaan.”

Hän suosittelee opiskelua LABissa kaikille, mutta erityisesti heille, jotka ovat kiinnostuneet kansainvälisestä urasta.

”LAB on yksi kansainvälisimmistä korkeakouluista ja tarjoaa erityisen monipuolisia vaihtoehtoja sekä paljon tukea ulkomaille lähtemiseen.”

 

Teksti: Jonna Mielonen-Jumisko
Kuva: Teemu Leinonen

BBA for International Business Experts

The Bachelor’s Degree Programme in International Business introduces you to the world of contemporary business in a modern, international learning environment. The programme combines theory and practice, and you will develop into an international business professional with strong business management skills, communication skills and the ability to work in multicultural environments.

Sijainti