Aikuisena nuoruuden unelma-ammattiin - graafisen suunnittelun koulutus lisää Tuijan uramahdollisuuksia

Kuva
Tuija Koukkula_graafinensuunnittelu
Nykypäivänä yhä useampi aikuinen palaa opintojen pariin. Tavoitteena on joko päivittää omaa osaamistaan alalla, jolla työskentelee, tai sitten halutaan hakeutua kokonaan uudelle uralle. Ammattikorkeakoulu on aikuisopiskelijalle hyvä vaihtoehto, sillä sieltä saa sekä tutkinnon että valmiudet ja verkostot työelämään.

LABin Muotoiluinstituutissa graafista suunnittelua opiskeleva Tuija Koukkula haki jo nuorena kertaalleen opiskelemaan alaa, mutta tuolloin kolmannelle varasijalle jääminen hautasi ammattihaaveen pitkäksi aikaa. ”Lähdin sitten opiskelemaan markkinointia kauppaoppilaitokseen ja tie veikin kymmeniksi vuosiksi töihin kaupan alalle. Työskenneltyäni ensin vuosia asiakaspalvelussa päädyin isoon organisaatioon B2B-asiakkaiden someasiakaspalvelun kehittämistehtäviin ja asiakaslähtöiseen sisällöntuotantoon. Vakityö mahdollisti opintovapaan hakemisen, joten suoritin avoimen ammattikorkeakoulun kautta visuaalisen viestinnän perusteita saadakseni kaipaamiani taitoja työhöni”, muistelee Tuija.

Nämä töiden ohella suoritetut opinnot sytyttivät kuitenkin kipinän opiskella lisää ja haave tutkinnon suorittamisesta alkoi muodostua yhä vahvemmaksi. LABin Muotoiluinstituutti houkutti Tuijaa paitsi tuttuuden ja hyvän maineensa, myös kätevän sijainnin vuoksi: perheellisenä opiskelupaikan sijainti työpaikan ja kodin lähellä painoi vaakakupissa ratkaisevasti.

Työelämäkokemuksista hyötyä opiskelussa

Aikuisopiskelijalle opiskelukokemus voi olla erilainen kuin nuorelle. Tuija haluaisikin muistuttaa kaikkia ensimmäistä kertaa opiskelevia, että kannattaa nauttia siitä matkasta, jonka opiskeluaika tarjoaa. ”Tutustukaa erilaisiin näkökulmiin ja olkaa avoimia. Oman ajattelun kehittäminen on palkitsevaa ja siitä hyötyy sitten, kun etsii paikkaansa työelämässä. Ammattiin liittyvien perustaitojen lisäksi kannattaa paneutua vuorovaikutus- ja ennakointitaitoihin. Niistä tulee olemaan hyötyä!”

Nuorten kannattaa myös Tuijan mielestä muistaa se, että heillä on mahdollisuus jatkaa oppimista vielä vuosien ajan, ja työelämässä voi – ja kannattaa – kokeilla erilaisia asioita. Aikuisopiskelijalle voi syntyä aikataulupaineita opintovapaan ja aikuiskoulutustuen vuoksi, joten opintomatkasta nauttiminen jää pienempään rooliin.

Tuijalle kokemukset työelämästä ovat osoittautuneet opiskeluissa erittäin hyödylliseksi, sillä siellä karttunutta itseohjautuvuutta on tarvinnut erityisesti nyt poikkeusolojen aikana. ”Olen suorittanut poikkeusolojen aikana yhteensä 80 opintopistettä. Ilman aikatauluttamista ja omaa sitoutumista opintojen etenemiseen se ei olisi ollut mahdollista. Olen kirjannut kalenteriin Bullet Journaling -menetelmällä kaikki tehtävät ja niiden aikarajat, joten olen pysynyt kartalla ajankäytön suhteen”, Tuija toteaa.

Etäopiskelun toimivuus on yllättänyt positiivisesti

Poikkeustilanteessa järjestettyjen opintojen toimivuus sekä opettajien intohimo ja sitoutuminen opettamaansa aineeseen ovat yllättäneet Tuijan positiivisesti. ”Toki kulttuuri- ja taidealalla ammatillisen identiteetin muodostuminen ja vertaisoppiminen syntyy pitkälti vuorovaikutuksessa opettajiin ja kurssitovereihin, mikä nyt täysin etänä opiskellessa on jäänyt tietysti sitten vähän vajaaksi.”

Opintojen sujumisen kannalta Tuija pitää erittäin tärkeinä toimivaa vuorovaikutussuhdetta opettajaan sekä tarpeellisen tiedon oikea-aikaista saatavuutta.

Graafisen suunnittelun opiskelijana Tuija on päässyt tekemään oikeita asiakasprojekteja, joissa suoritettuja kursseja on voinut hyödyntää. Tämän hän on kokenut todella hyödylliseksi, sillä projekteissa oppii huomioimaan ja selkeyttämään asiakkaan tarpeen, ja toteuttamaan juuri siihen sopivan työn.

Olen kokenut asiakasprojektit todella hyödylliseksi –

 työelämää ja asiakkaita vartenhan me opiskelemme.

 

Tulevaisuuden työnteon monet mahdollisuudet

Asiakasprojektien kautta oman alan mahdollisuuksia pääsee kurkistamaan jo opintojen aikana. Tuija kuitenkin näkee, että kokonaisuudessaan alan ulottuvuudet aukeavat vasta silloin, kun opiskeluympäristöstä siirrytään eteenpäin.

”Visuaalisella viestinnällä on iso rooli arjessa, yhteiskunnassa ja yrityksissä. Se, mitä graafinen suunnittelija tulevaisuudessa tekee, voi poiketa tähänastisesta, ja siksi omaa osaamista tuleekin jatkuvasti kehittää. Silmät on pidettävä auki muutoksille. Itse olen ihan innoissani kaikista niistä mahdollisuuksista, joita näen alalla”, Tuija toteaa.

Etukäteen Tuija oli arvellut digitaalisen suunnittelun, verkkosisältöjen, brändi-ilmeiden, tiedon visualisoinnin ja käyttöliittymäsuunnittelun olevan hänelle kiinnostavimpia sisältöjä. ”Enkä ollut väärässä. Yllätyin tosin siitä, kuinka kivalta kuvittaminen tuntui, mutta siitä en haaveile uraa itselleni.” Tiedon visualisointi, infografiikat ja käyttäjälähtöinen suunnittelu ovat olleet Tuijasta todella kiinnostavia. ”Niitä käsitelleet kurssit ovat vahvistaneet siitä, mitä tulevaisuudessa työelämältäni haluan.”

Tulevaisuudessa Tuija toivoo löytävänsä työn, jossa hän voisi yhdistää aiemmin kertynyttä kirjallisen viestinnän osaamista visuaaliseen viestintään. Opintojen jatkaminen ja visuaalisella viestinnällä yhteisöihin vaikuttaminen kiinnostavat häntä myös, samoin sosiaalipedagogiikka ja sosiokulttuurinen innostaminen.

 ”Minulla on vähän sellainen tunne, että tulevaisuuden työni tällä alalla on jotain sellaista, jota ei vielä ole olemassa!”

 

Teksti: Karoliina Åman

Kuva: Tuija Koukkula

Kuva
 Art supplies

Graafinen suunnittelija on muotoilu- ja media-alan moniosaaja

Graafista suunnittelua opiskelleena muotoilijana olet visuaalisesti vahva ja monipuolinen osaaja.

Sijainti