Kiteytä osaaminen

Luovalla alalla ovat työelämän vaatimat valmiudet yhä keskeisemmässä osassa. Omien vahvuuksien tunnistaminen, lahjakkuuden ja potentiaalin kiteyttäminen ja siitä viestiminen sekä verkostoituminen eri sidosryhmien kanssa ovat keskeisiä taitoja. Jotta tekeminen ja profiloituminen tulisi näkyväksi, on oman osaamisen kuvausta osattava terävöittää.



Jos vahvuuksia ja tekemistä ja tekemisen tapaa ei osata sanoittaa, uudet mahdollisuudet voivat jäädä saavuttamatta ja toteutumatta. Kun osaamisen kiteyttäminen on keskeneräistä, myös erottautuminen ja näkyvyyden lisäämisen keinot ovat vaillinaisia.



Kiteytä osaaminen -hankkeessa toteutetaan selvitys, jossa tarkastellaan luovan alan toimijoiden verkostojen olemassaoloa, toimintatapoja ja yhteistyötarpeita. Lisäksi tehdään kartoitus luovan alan toimijoiden osaamisen tunnistamisen ja viestintä- ja markkinointitaitojen osaamistarpeista.







Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
AKKE
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Liiketoiminta
Painoala
Innovaatiot
Tavoitteet
Kiteytä osaaminen -hankkeen tavoitteena on selvittää luovan alan toimijoiden verkostojen moninaisuutta, toimintatapoja ja yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi tavoitteena on kartoittaa kohderyhmän tarpeet oman osaamisen sanoittamiseen ja kiteyttämiseen oman yrittäjä- tai taitelijaprofiilin näkyväksi tekemistä varten.



Hankkeen alkuvaiheessa tehdään kysely luovan alan yrittäjille ja muille toimijoille kysely viestintäosaamiseen ja taiteilijan profiloitumiseen liittyen. Lisäksi avataan keskustelu kohderyhmään kuuluvien toimijoiden kanssa: millaisia verkostoitumistarpeita alueella on?
Tavoitteiden toteutuminen
Hankkeessa toteutettiin Webropol-kysely, joka suunnattiin päijäthämäläisille luovan alan toimijoille. Kyselyyn vastasi reilut 40 alan tekijää. Heiltä kysyttiin yhteistyön nykytilasta, tulevaisuudesta ja toiveista. Lisäksi tiedusteltiin, millaista viestintäosaamista luovilla aloilla juuri nyt tarvitaan.



Kyselyn perusteella saatu viesti on selkeä: verkostoja on paljonkin ja yhteistyötä tehdään, mutta enimmäkseen omien tuttujen kanssa. Yhteinen toiminta on usein hajanaista eikä kovin suunnitelmallista. Moni toivoi yhteistyötä juuri markkinoinnissa ja erilaisissa pop-up-tapahtumissa, mutta vielä useampi painotti yhteistyön ammatillisuutta. Useassa vastauksessa toivottiin myös apua liiketoiminnan kehittämiseen. Valtaosa vastanneista haluaisi osata paremmin erilaisten digitaalisten työkalujen käyttöä. Myös sosiaalinen media ja oman osaamisen sanoittaminen olivat asioita, joita alan tekijät haluaisivat hallita nykyistä paremmin.



Kyselyn lisäksi hankkeessa toteutettiin haastatteluita, joissa tarkennettiin kyselyssä esiin tulleita asioita. Esiin tuli erityisesti verkostoitumisen tarve. Monien mielestä ongelma on se, että luovia aloja on paljon ja verkostot sen mukaisia: Taiteilijat kokoontuvat yhdessä yhdistyksessä, käsityöläiset toisessa. Verkostoilta toivottiin erityisesti ammatillista hyötyä ja osaamisen jakamista.



Kyselyssä ja teemahaastattelussa esiin tulleiden asioiden pohjalta on lähdetty kehittämään jatkohanketta, joka keskittyy nimenomaan luovien alojen verkostojen vahvistamiseen ja nimenomaan verkostoitumisesta syntyvän osaamisen näkyväksi tekemiseen.

Hankkeen vaikuttavuus
Kartoituksen jälkeen on mahdollista lähteä vahvistamaan luovan alan toimijoiden viestintäosaamista ja tukemaan verkkopresenssin hyödyntämistä. Hankkeessa tehdään kyselytutkimus ja syventäviä haastatteluita. Lisäksi kartoitetaan jo olemassa olevia luovan alan työelämävalmiuksista ja verkostoitumisesta tehtyjä tutkimuksia ja selvityksiä.



Hankkeessa tehdyn kartoitus- ja selvitystyön tuloksena syntyy jatkohanke, jossa kehitetään luovan alan toimijoiden viestintä- ja markkinointiosaamista, osaamisen brändäystä ja profiloitumista.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Joanna Vihtonen
Lehtori
joanna [dot] vihtonenatlab [dot] fi
Sijainti