Sipulinkuorista tekstiiliväriksi: Krista Virtanen pyrkii vaatesuunnittelussa suljettuun kiertoon

Kuva
Krista Virtasen opinnäytetyömallisto
Kuvaaja: Karolina Iissalo | Malli: Bagge Sene | Meikkaaja: Leena Waggoner
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin puettavan muotoilun koulutuksessa kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat keskeisessä roolissa. Opiskelijat ovat valveutuneita kehittämään uusia ja innovatiivisia ratkaisuja vaateteollisuuden hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Kesäkuussa muotoilijaksi valmistuva Krista Virtanen kiinnostui tekstiilien luonnonmukaisista värjäysmenetelmistä, kun hän testasi opinnäytetyömallistossaan elintarviketeollisuuden sivuvirroista tullutta sipulinkuorijätettä yhteistyössä Natural Indigo Finlandin kanssa.

Tekstiili- ja muotiteollisuuden päästöt ovat tällä hetkellä suurempia kuin lento- ja laivaliikenteen päästöt yhteensä. Alan ydinongelmat kulminoituvat kasvihuonepäästöihin, vedenkulutukseen ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Tuotanto- ja hankintaketjun monijakeisen prosessin toimijat eivät ole tietoisia ketjun muiden osapuolten menettelyistä, joka taas vaikuttaa kierrätettävyyteen. Jokainen suunnittelija voi kuitenkin osaltaan pyrkiä huomioimaan kestävän kehityksen ja vastuullisuuden töissään sekä tehdä toimintaa läpinäkyväksi.

”Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat minulle suunnittelijana itseisarvo, kaikki muu rakentuu sen päälle. Tämä tuottaa usein päänvaivaa, sillä muodissa on mahdotonta olla täysin vastuullinen. Suunnittelijana pyrin muuttamaan sen, mikä on mahdollista muuttaa, jotta tuote olisi mahdollisimman kierrätettävä ja kestävä. Tavoittelen esimerkiksi töissäni täysin suljettua kiertoa, joka tarkoittaa, että jokainen yksityiskohta ja materiaalivalinta on perusteltu. Suunnittelen tuotteen aina ajatellen tekstiilin koko elinkaarta tuotteen viimeiseen käyttöpäivään saakka sekä maksimoiden tuotteen käyttökerrat ja tarpeet”, sanoo puettavan muotoilun opiskelija Krista Virtanen LABin Muotoiluinstituutista.

Vaatesuunnittelussa tasapainoillaan usein vastuullisuuskriteerien ja estetiikan kanssa

Virtasen opinnäytetyötutkimus, Uusien biopohjaisten tekstiiliväriaineiden hyödyntäminen vaateteollisuudessa käyttäen maa- ja metsätalouden sivuvirtoja, sai alun turhautumisesta muotialaa kohtaan. Vastuullisuuden kriteerejä on usein haastavaa täyttää ulkonäköön pettymättä. Virtasen ollessa vuosi takaperin vaihdossa Tanskassa, Food Design oli isossa nosteessa. Siitä syntyikin lopulta idea biopohjaisten tekstiiliväriaineiden, erityisesti ruokajätteen, hyödyntämisestä opinnäytetyömallistossa. Natural Indigo Finland oli juuri alkanut kehittää uutta väriainetta sipulinkuorista tuotannolliseen käyttöön ja yhteistyö Virtasen opinnäytetyön kanssa osui täydelliseen saumaan.

”Sain Natural Indigo Finlandilta uusia sipulinkuoriuutteita ja testasin väriuutteita villalangoille. Tein kymmeniä testejä ja testasin eri liemisuhteita. Aluksi sain vain oranssia ja keltaista, mutta kokemusten myötä opin tuntemaan, miten uutteet toimivat ja vaikuttavat väriin. Testasin myös lankojen pesun- ja valonkestoa. Opinnäytetyömallistossani tullaan näkemään silkkiä ja villaa, joita on värjätty näillä kyseisillä väriaineilla. Olen valinnut mallistoani tukevat värit, vaikka värivaihtoehtoja olisi ollut hurjasti enemmänkin”, kertoo Virtanen.

Kesäkuussa julkaistavassa Virtasen mallistossa ei ole lainkaan lisätarvikkeita, esimerkiksi vetoketjuja tai nappeja, joiden erottelu kierrätyksessä on yleensä ylimääräinen työvaihe. Materiaalit ovat lisäksi monomateriaaleja eli 100-prosenttisesti samaa materiaalia, jolloin niitä on myös helpompi jatkokierrättää.

Sipulinkuoriuute lisää luonnonvärien käyttöä teollisessa mittakaavassa

Virtasen opinnäytetyössä testattu ja sipulinkuorijätteestä tuotettu väriaine on tulossa pian markkinoille ja mukana on jo isojakin vaatealan yrityksiä, jotka tulevat käyttämään väriainetta tuotannollisella tasolla. Opinnäytetyömallistossa väriaine on nähtävillä ensi kertaa.

”Muoti- ja tekstiilialan yritysten toiminnan läpinäkyvyys on ollut jo pitkään trendi, mutta harvoin kyseenalaistetaan vaatteiden väriaineiden alkuperää. Alan harrastelijat ja käsityöläiset ovat värjänneet luonnonväreillä kautta aikojen, mutta sipulinkuoriuutteessa uutta on se, että sitä pystytään valmistamaan teollisessa mittakaavassa. Luonnonvärejä myös viljellään, mutta sipulinkuoriuutteessa väriaine tulee luontoa haaskaamatta sivutuotteena, eikä pääaineena”, selventää Virtanen.

Natural Indigo Finlandin perustajan Pasi Ainasojan mukaan luonnonväreille on parhaillaan Suomessa ja maailmanlaajuisesti valtava kysyntä. ”Vastuullisuutta tekstiilialalle tuotetaan uusilla kestävän kehityksen materiaaleilla ja erilaisella kierrätyksellä, joita luonnonvärit täydentävät. Matka värikasvista värjättyyn tekstiiliin on lyhyt ja luontoa vain vähäisesti rasittava. Parhaillaan tutkitaan myös värjäyksessä käytettävien apuaineiden hankintaa luonnosta. Luonnonvärit eivät tule syrjäyttämään synteettisiä värejä, mutta niiden osuus tulee kasvamaan merkittävästi.”

Luonnonväreissä on potentiaalia, joiden avulla vaatteiden kokonaistuotantoketjuja on mahdollista parantaa. Virtanen kuitenkin muistuttaa, etteivät luonnonväritkään ole täysin mutkattomia kemikaaleja sisältävien puretusaineiden vuoksi, mutta niiden osuus on huomattavasti pienempi kuin synteettisissä väriaineissa. Tulevaisuudessa mahdolliset luonnosta tuotetut puretusaineet ratkaisisivat kuitenkin ongelman. ”Mallistossani olen myös keittänyt kankaat liemessä, joka kuluttaa vettä. Yksi vaihtoehto olisi tulostaa luonnonvärejä digiprinttinä kankaalle, mutta se ei toistaiseksi ole mahdollista. Siinä 90 prosenttia aineesta kiinnittyisi suoraan kuituun ja vettä ei kuluisi lähes lainkaan. Tulevaisuudessa meidän tulisi ylipäätään keskittyä enemmän sekundäärisiin vaihtoehtoihin eli esimerkiksi ruokahävikkiin”, kiteyttää Virtanen.

Lisätietoja:

Krista Virtanen, LAB-ammattikorkeakoulu

+358 40 827 0259, krista [dot] virtanenatstudent [dot] lab [dot] fi

@kristavirtanendesign

Pasi Ainasoja, Natural Indigo Finland

+358 400 282 370, infoatnaturalindigo [dot] fi

@naturalindigofinland 

Krista Virtanen | Kuvaaja: Valtteri Nevalainen
Krista Virtanen | Kuvaaja: Valtteri Nevalainen

 

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location