Yli puoli miljoonaa tutkintoa suoritettu ammattikorkeakouluissa

Kuva
Ammattikorkeakouluissa on suoritettu yli puoli miljoonaa tutkintoa
Ammattikorkeakouluissa on suoritettu 509 000 korkeakoulututkintoa vajaan 30 vuoden aikana. Pääpaino on ollut työelämään valmistavissa AMK-tutkinnoissa, joita on suorittu 489 000. Vuodesta 2005 lähtien koulutustarjontaan on kuulunut myös ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK), joita on suoritettu yhteensä 29 000.

Ammattikorkeakoulujen laajasta koulutustarjonnasta yleisimmin suoritettuja tutkintoja ovat insinööri (AMK), tradenomi (AMK), sairaanhoitaja (AMK) sekä restonomi (AMK). Koulutusaloista suurin on sosiaali- ja terveysala, jossa AMK- ja YAMK tutkintoja on suoritettu 163 000. Toiseksi eniten valmistuneita on tekniikasta ja ICT-alalta (143 000) sekä kolmannen suuren ryhmän muodostaa liiketalous (111 000). Lisäksi ammattikorkeakoulut ovat merkittäviä kulttuuri-, luonnonvara- ja kasvatusalojen kouluttajia.

Tutkintomäärien odotetaan kasvavan 2020-luvulla

Vuonna 2020 suoritettiin 24 370 AMK-tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen määrä oli kolmatta vuotta samalla tasolla. Sen sijaan YAMK-tutkinnoissa tapahtui kasvua edellisvuodesta 16 prosenttia (3 900).

Suomen tavoitteena on lisätä korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuutta 25–34-vuotiaissa, joten tutkintomäärien odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Ammattikorkeakouluissa opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 8 000 hakijalla eli runsaalla 16 prosentilla.

Vakinainen ammattikorkeakoulutus täyttää 25 vuotta

Vakinainen ammattikorkeakoulutus täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Ensimmäiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa väliaikaisina vuosina 1991–92. Ensimmäiset vakinaiset toimiluvat myönnettiin 1996 ja vuoteen 2000 mennessä kaikki ammattikorkeakoulut olivat vakinaistuneet.

Nykyisin Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua, joissa on noin 150 000 opiskelijaa. Yli puolet alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavista opiskelijoista on ammattikorkeakouluissa.

» Lue lisää: arene.fi

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.