Verkostoituminen on yksi puutekniikan insinöörikoulutuksen parhaista puolista

Kuva
Puutekniikan opiskelija Annette LABin Lahden kampuksella
Puutekniikan insinööri on monipuolinen teollisuuden ammattilainen, joka työskentelee esimerkiksi saha-, rakennus- ja huonekaluteollisuuden suunnittelu- ja johtotehtävissä. Puutekniikan opiskelija Annette uskoo alan yrityksiin verkostoitumismahdollisuuksia tarjonneen koulutuksen takaavan hänelle työpaikan tulevaisuudessa.

Olen Annette Kallberg, olen kotoisin Vantaalta ja opiskelen LABin Lahden kampuksella toista vuotta puutekniikan insinööriksi.  Lukion jälkeen opiskelin Tuusulan Keudassa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Työskentelin sosiaalialalla noin 3,5 vuoden ajan lasten ja nuorten parissa, mutta huomasin kiinnostuvani entistä enemmän tekniikan alasta ja erityisesti metsäteollisuudesta. 

Pääsin töihin UPM vaneritehtaalle joulukuussa 2017, ja lähdin opiskelemaan vuoden 2019 syksyllä Lahteen puutekniikkaa. Kesällä 2020 työskentelin Stora Ensolla työnjohtajana, mikä innosti ja motivoi minua entistäkin enemmän ja vahvisti käsitystäni siitä, että tämä ala on minua varten. 

Valitsin LAB-ammattikorkeakoulun opiskelupaikakseni ennen kaikkea siitä syystä, että tällä hetkellä se on ainoa korkeakoulu Suomessa, jossa voi opiskella puutekniikkaa. LABissa olen saanut toteuttaa monenlaisia projekteja yhdessä eri alojen toimijoiden kanssa. Puutekniikan ala on mielenkiintoinen ja monipuolinen. Tämä koulutus takaa varmasti myös työpaikan tulevaisuudessa.  

Verkostoituminen on ollut yksi koulutuksen parhaimmista puolista. Alan yritykset ovat tulleet kampukselle mm. esittelemään kesätyöpaikkoja tai luennoimaan oppitunnille. Silloin on mahdollista kysyä ja keskustella alaan liittyvistä asioista, sekä saada myös suoria kontakteja tuleviin työpaikkoihin. 

Lahdessa on hyvin aktiviteettejä ja ulkoilumahdollisuuksia opiskelijalle

Lahti on opiskelukaupunkina hieno ja monipuolinen. Täällä on upeita paikkoja ja nähtävyyksiä. Luontokin on lähellä, eli ulkoilumahdollisuudet ovat omasta mielestäni yksi parhaimpia puolia Lahdessa. Myös aktiviteettejä riittää, sekä hyviä ruokapaikkoja.  

Korona-aikana olen ollut motivoitunut ja tyytyväinen opiskeluuni. Minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa ja olen nauttinut siitä. Etäopiskelu on tuonut mahdollisuuden opiskella kotona, ja olen samalla oppinut myös tekniikan käyttöä. Jotkin pakolliset kurssiin liittyvät laboratoriotyöskentelyt on hyvä tehdä fyysisesti kampuksella, mutta luennot ja itsenäinen opiskelu on ollut hyvä suorittaa kotona. Itse pystyn parhaiten keskittymään opiskeluun kotona.  

Valmistumisen jälkeen olen ajatellut mennä alan töihin, mutta minne – sitä en osaa vielä sanoa. Alalla on monia mahdollisuuksia ja en halua sulkea mitään pois. Kesätyöpaikat antavat suuntaa varmasti siitä, missä haluaisin työskennellä. Talon ainakin haluan ostaa opiskeluiden jälkeen.

Opiskelun ja työn yhdistäminen LAB-tiimissä

Olen opintojeni ohella työskennellyt koulun LAB-tiimissä. LAB-tiimissä olen oppinut esiintymään ja pääsemään yli pahimmasta esiintymiskammostani. On myös ollut hienoa olla markkinoimassa kouluamme ja varsinkin omaa alaa. LAB-tiimissä esiinnymme nyt korona-aikana Teamsissa lukioille ja ammattiopistoille ympäri Suomea. Meillä on esityksiä viikoittain. Opiskelun ja työn yhdistäminen on ollut aika kivutonta, koska tätä tehdään osa-aikaisesti ja kollegoiden kanssa saadaan helposti sovittua esitysajoista. Tässä työssä oppii esiintymään ja puhumaan isoille ryhmille. Suosittelen LAB-tiimiä sellaisille henkilöille, jotka ovat oma-aloitteisia ja kiinnostuneita markkinoinnista sekä haluavat kokeilla jotain uutta.  

Jos mietit opiskelupaikkaa ja LABissa on sinua kiinnostava ala, niin hae! LABissa pääset toteuttamaan monenlaisia projekteja, mikäli juuri projektit sinua kiinnostavat. Olen huomannut, että omalla aktiivisuudella ja halukkuudella on paljon vaikutusta, ja opettajat tukevat hyvin opiskelujen aikana. 

Puutekniikan opiskelija Annette

Jos mietit opiskelupaikkaa ja LABissa on sinua kiinnostava ala, niin hae!

 

Kuva
LAB Lahti Campus green stairs

Kuuntele puutekniikan podcastia

Kuuntele Annetten haastattelu sekä tutustu muihin keväällä 2021 julkaistaviin puutekniikan podcasteihin.

Kuva
A pile of logs

Insinööri (AMK), puutekniikka

Puutekniikan insinööriopinnoissa yhdistyvät teoria, käsillä tekeminen ja käytännönläheiset projektit.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location